25. tammi, 2014

Eilen oli taas iltatöitä

oli löysät protokollaharjoitukset, joten päätettiin käydä ennen sitä Sotshin kaupungissa. Autolla. Tunnustan heti, että minä en ollut kuskina. Etupenkillä istuin kylläkin. Ja eilenkään sää ei pettänyt. Vettä tuli kuin... Tämänhän te jo tiedättekin!
Liikennekulttuuri täällä on nuori, villi ja vapaa. Nähtiin tänään ensimmäiset toimivat liikennevalot. Eikä siinä kaikki, nähtiin myös auto joka pysähtyi suojatielle! Liikennesuunnittelijat ovat saaneet koulutuksensa todennäköisesti siellä missä palmut kasvavat ja kamelilla ei ole kilometrilaskuria. Kun bussi matkaa hotellistamme IBC:hen, kävellen matka on 2km, mutta uuden uutukaisten moottoriteiden - ja liikennesuunnittelijoiden - ansiosta sama matka bussilla on 15,3 km. Pankaa paremmaksi! Pääsisitte varmaan tänne töihin.
Ja täällähän ollaan töissä. Jokunen tuossa on ihmetellyt miksi olen täällä. Välillä ihmettelen minäkin! Lyhyesti: En ole täällä tällä kertaa Ylen työntekijänä, vaan virkavapaalla omasta toimestani ja Olympic Broadcasting Services, OBS:n työntekijänä. Toimin tv-ohjaajan assistenttina ja tiimimme tuottaa kansainvälistä kuvasignaalia olympialaisten avajaisista ja päättäjäisistä. Joillekin voi olla yllätys että olen taas näissä kuvioissa mukana; hetken olinkin vankasti sitä mieltä että uudet, nuoret kehiin ja vanhat narikkaan. Eikä työskentely Venäjällä tuntunut yhtään houkuttelevalle. Ei yhtään! Sitten jokin käsittämätön uteliaisuus kuitenkin herätti mielenkiinnon ja kaiketi turhamaisuus iski. Että jos vielä kerran! Ja kun kauniisti kysytään... Vastaavaa keikkaa olen tehnyt kolmasti ennenkin, nyt erikoisuutena on se että tiimi ei ole Ylestä. Eli se ihana turvaverkko puuttuu. Olen siis oman onneni kokki! Muistettava on kuitenkin se, että ilman tiettyjä Ylen henkilöitä ja Ylen työhistoriaa minä en olisi tässä ja täällä nyt. Välillä kyllä nipistelen itseäni ja ihmettelen - esimerkiksi tänään kaatosateessa seistessä, kuljetusta odotellessa kävi taas mielessä että mikä ihme ja kumma masokisti minussa piilee!
Tämä työ vaan on niin mielenkiintoista! Työtoverit täällä, paria lukuun ottamatta ovat täysin uusia tuttavuuksia ja työtavat ovat vähän erilaisia. Ja ihanaa että täällä seremonioiden tiimissämme on nyt viikon ollut toinenkin suomalainen, Juha. Kolmatta suomalaista odotellaan ensi viikolla.
Tunnen olevani niin etuoikeutettu. Ei siinä mitään vaikka välillä paleltaa, on kastunut, on pihalla kuin leppäkeihäs ja ei tiedä onko ilta vai päivä. Joskus se musta auto on vastassa lentokentällä, hotelli on huippuluokkaa ja joskus on tehnyt 30 päivää putkeen töitä ilman vapaapäiviä ja on niin väsynyt että ei muista omaa nimeäkään. JA vaihtaa hotellihuonetta neljännen kerran (jätetään jotain seuraavaan tarinatuokioon). Hitsi vieköön, silti on kiva aloittaa "working day nr 16".