21. helmi, 2014

Matkoilla sattuu ja tapahtuu

Työkeikalla arki on myös toisenlaista kuin kotona. Autolla ajelu täällä on välillä aika hurjaa touhua. Tiet ovat uusia ja hyvässä kunnossa, mutta koskaan ei tiedä mitä tulee eteen tai mikä viemäriluukku on jätetty auki. Täällä auton saa myös parkkeerata esim. keskelle risteystä, jos siinä sattuu olemaan vapaata tilaa. Tai suoraan suojatien eteen. Tai puistoon. Poliisiauton eteen ei tosin kannata kiilata. Hermostuvat siitä. Paras tapa selviytyä silloin ilman sakkoja on muuttua ummikkosuomalaiseksi ja toivoa että virkamies ei osaa muuta kuin venäjää. Toimii.

Tänään onkin ollut kielikylpypäivä. Ensin pidin palaverin japanilaisen 8K tuotantoryhmän kanssa, sen jälkeen osallistuin kokoukseen korealaisten kanssa. Espanjalaisen kuvausryhmän lisäksi autoomme saapui italialainen lavaohjaaja. Omaan komentopakkiini tulee 26 kameramiehen komentojen lisäksi, englanninkielinen show-callerin komennot. Ja niitä on paljon. Vaikkua siitä tulee korvaan kun yrittää kuunnella kaikkia, varsinkin kun radiokomentoyhteydet helikoptereihin ja langattomiin kameroihin ovat erittäin epäselviä. Siksi on ihanaa kun saa puhua välillä suomeakin. Ulkomaalaisten mielestä meidän suomenkielemme kuulostaa nimittäin myös kauniilta! Hyvä niin, sillä kun tanskalainen kameramies puhui tanskaa kollegansa kanssa nurkan takana, osa täällä luuli että joku oksentaa siellä. Kaikki sympatia kuitenkin tanskalaisille ja heidän kielelleen.
Hauskoja kielikukkasia tulee esille silloin tällöin. Varsinaisesta sellaisesta ei välttämättä ole tässä kysymys, mutta toimistomme seinustalla lukee 'poscharnyi shit'. Tässä tapauksessa kyseessä on palotorjuntaohje/kyltti, mutta kun se on sijoitettu vessojen viereen, on assosiaatio enemmän kuin selvä. Taannoinen ravintolamatka antoi paikallisille viineille myös ihan oman leimansa. Nämä ns. Kubanin viinien sanotaan olevan Bordeaux-viinien luokkaa. Enpä tiedä. Gorbatshovin viinitorjunta-ajoista on vielä kuitenkin viiniköynnöksen iässä kovin vähän aikaa. Aina takuuvarma Merlot pelasti meidät tällä kertaa. Listalla olisi ollut myös 'Valkoinen lääkäri' nimistä viiniä. Jäi tällä kertaa maistamatta. Nyt ei vaan enää ehdi. On sitä paitsi puolimakeaa valkoista.
Tällä matkalla on nimittäin oltu nyt 43 päivää. Voi olla, että levottomuus on iskenyt myös meikäläiseen, mutta siinä missä ulkotuotantoautomme miespuoliset istuivat kieli pitkänä tuijottamassa naisten curlingia, olen minä taas saanut ihailla lisää hotellimme komeita miehiä. Yöllä.
Se tallelokero ei oikeasta koodista huolimatta siis auennut, vaan ilmoitti 'erroria'. Asia piti selvittää seuraavana aamuna, näin sovittiin, mutta ketään ei kuulunut. Illalla tullessani hotelliin vaadin heti asiaa hoidettavaksi. Puhelin soikin 00.30 ja yhtäkkiä huoneessani olikin neljä miestä; kaksi turvamiestä, yksi tekniikkahemmo ja yksi hotellin johdosta. Siinä olikin oikein sellaisia komistuksia, joiden pelkkä katse olisi voinut saattaa naisen raskaaksi!
Harmikseni heidän koko huomionsa oli kiinnittynyt tallelokeroon, jota kuvattiin todistusaineistoa varten, milloin ovi kiinni, milloin ovi auki. Tuossa hämmennyksen tokkurassa ja ihastelujen keskellä tulikin sitten allekirjoitettua paperi, jossa luki 'I have no claims'. Onneksi matkaa on jäljellä 4 päivää. Tuskinpa mieleeni tulee vaatia mitään erityistä enää. Tästä on hyvä aloittaa "last 3 working days". Bнимание!