31. elo, 2014

Hippokraateen siivittämänä

Nyt on sitten nähty Hippokraateen puu täällä Kosin saarella. Samaisella saarella sijaitsee myös maailman vanhin sairaala. Pyrin tosin ihailemaan sitä vain ulkoa käsin. On kuulemma todellakin maailman vanhimman sairaalan oloinen, kertoi jälkikasvuni. Edellytykset sairaalaan tutustumiseen on aina mahdollista, varsinkin vuokrattuani jalkarattaan ja puikkelehtien keskustan kaduilla, ilman kypärää, ilman ajovaloja. Mutta kyllä edellytykset sairastumiseen olisivat olleet aivan yhtä mahtavat lentokoneessa matkalla tänne. Miten onkaan mahdollista että yhteen koneelliseen Suomesta matkaavia turisteja mahtuu niin monta aivastelevaa, yskivää ja niiskuttavaa suomalaista! Ja tietenkin myös triljoona itkevää lasta! Lasten itkuun ei parane ehdottaa mitään sen lopettamiseen viittaavaa toimenpidettä. Vaikka siinä vaiheessa kuin viereisen penkkirivin nuorimmainen heitti sellaiset kymmennen minuutin forte fortissimot että meinasivat tärykalvot puhjeta, ajattelin että voisiko lennolla olla sellainen lasten osasto. Sellainen verhoilla eristetty takaosasto - siellähän kone pauhaa äänekkäimmin ja lapset tunnetusti nukahtavat tasaisessa äänekkäästi hyrinässä. No, lapsiperheille kaikki kunnia, itsekin pienen lapsen kanssa matkustelleena tiedän että se ei aina ole niin helppoa. Tähän lievään ärtymyksen tasoon vaikutti se että olin herännyt aamulla klo 3.45 ja se että itse asiassa eräs toinen asia ärsytti vielä enemmän!
Viereisissä penkeissä istui nuoripari jonka siippa yski joka 20 sek - koko matkan. Mahtoivat olla rintalihakset hellänä! Aviomies heitti pari sympatiayskää aina silloin tällöin. Edessä olevalla penkkirivillä taasen rouvashenkilö aivasteli. Nyt puhun todellisesta aivastelusta, niin että penkkirivi tärisi ja pisarat lensi ainakin kolmen metrin päähän, äänen siivittäminä. Tässä kohtaa kiitin onneani että istuin aivastelijan takana! Kaiken huipuksi takanani olevassa penkissä istui nainen jolla oli vuosisadan nuha, onneksi mukana oli myös noin kilo nenäliinoja, jotka olivat ahkerassa käytössä. Uskokaa tai älkää, tämän koneellisen muzakkina oli atshii-tshii-kröhöh-poppi!
Siis tämä kaikki lennolla Helsinki-Kos, kesto 3 tuntia 55 minuuttia. Joten tällä kertaa Ave Maria rukoukseni kohde vaihtui, ei niinkään lennosta hengissä selviämisestä, vaan lennosta ilman sairautta selviämiseen.
Mielessäni kävi japanilaisten huomaavaisuus itseään ja muita kohtaan. Kysymykseksi vain jäi pitäisi minun hankkia itselleni hengityssuojaimet - sellaiset näppärät korvantaakse narulla kiinnitettävät hengitysteitä suojaavat - vaikka olisiko flunssalaisten pitänyt varustautua sellaisilla? Tai lentoyhtiöllä olla tarjolla, tässä tapauksessa Norwegianilla tietenkin maksua vastaan...
Voin vain kuvitella sitä katseen ja silmien pyörityksen määrää kun olisin tilannut lentoemolta hengityssuojaimen. Mitenköhän virus - anteeksi vierustoverini olisivat suhtautuneet kyseiseen operaatioon? Lomalennon ollessa kyseessä istuinsettaus on todennäköisesti samanlainen kotiin päin lentäessä. Kuunnellaan sitten mikä on matkustamon yleiskunto, onko muzakki vaihtunut lempeämmäksi. Kuka silloin kaipaa hengityssuojaimia!
Kohta selviää, minkälainen yleiskunto tässä on kehittynyt työn tyrskyissä ja selvisinkö bakteeri ja virushyökkäyksiltä. Venäjän maalla suojauduin lurauksella armenialaista konjakkia aamuisin. Täällä kokeillaan paikallisella viinihörpäkettä, joka on sopivan kuivaa sekä tuoreilla, ah niin jumalaisilla viikunoilla. Ajankohta vielä avoin.