15. helmi, 2014

ihanaiset ja valoisat vapaapäivät ovat ohi. Ystävänpäivän viettäminen hengenheimolaisten kanssa oli virkistävää ja osui ajallisesti juuri sopivaan saumaan. Aamulla matkasin vuorilta - yhden rehellisesti saadun teippirullan rikkaampana -  takaisin aurinkorannikolle, jossa aurinko on porottanut uskomattoman ihanasti koko päivän.
Bussimatka sujui leppoisasti, yrittäen jälleen kerran välttää amerikkalaisten äänekästä keskustelua koirista ja vedestä. Koirista siis siksi että täällä nyt on ollut näitä kulkukoiria huomattavan paljon. Vieläkin on. Niistä sitten ehkä myöhemmin. Vedestä siksi että peseytyessäsi et aina tiedä tuleeko sinusta keltainen, ruskea vai puhdas. Omassa hotellissani tätä ongelmaa ei ole ollut, mutta esim. maastohiihdon suomalaisten asuttamassa Gorki Plazassa sain itse kokea tämän kellertävän ihmeen. Ei auta itku markkinoilla! Ei edes amerikkalaisten päivittely mokomasta.
Oma huoneeni odotti minua siistittynä ja pestynä. Hotellisiivoojat ovat täällä kovin innokasta joukkoa. Tänäänkin kolmen tunnin sisällä olen avannut oven neljä kertaa "housekeeping!" huutoon. Milloin tuodaan pyyhkeitä ja lakanoita, milloin vettä ja roskapusseja, milloin shampoota (!). Aina eri aikaan. Sain lopulta viestitettyä heille että olen täysin tyytyväinen nykyiseen olotilaani. Sattuman ansiosta nimittäin hotellin nettiyhteydet olivat poikki juuri päivän kuumimpaan aikaan, joten oli suorastaan pakko siirtyä ulos aurinkoon. Päivän trooppiset parvekebileet olivat tosin laimeat, mutta sitäkin virkistävät.
Nyt nettiyhteyden palauduttua istun hotellihuoneessani ja yritän keskittyä musiikin kuuntelemiseen. Tänään tuntuu tuo audiopuoli olevan se Akilleen kantapää. Aika yrittämistähän tämä kuuntelu on, eikä syynä ole äänenmurroksella varustettu naapurin kukko, joka on vielä kovasti hengissä, vaan hollantilaisten pihalle pystyttämä yökerho jossa musiikki pauhaa toden teolla. Kello on siis jo lähes puolenyötä. Šostakovitšin rytmiset kuviot tulevat vaan villeimmiksi kun yritän hahmottaa kuuntelemaani musiikin rytmiä ja rakennetta kaiken tämän metelin keskellä. On sen verran volyymiä oranssipaidoilla että taitavat olla kuuroja jos ei jo huomenna niin ainakin lähitulevaisuudessa. Mikähän siinä on että mitä huonompaa musiikkia, sen lujempaa sitä soitetaan! Vai oliko se päinvastoin?
Varoittelin jossain vaiheessa että voin alkaa toistaa itseäni. Eli päättäjäisten sisällöstä en taaskaan voi kertoa mitään yksityiskohtia. Kuvanikin liittyy avajaisiin. Mutta sen voin paljastaa että siellä on puheita, marsseja, lipun nostoa ja taiteellinen osuus joka on kuulkaa taas sellainen show että! Venäläisestä kulttuurista ja juhlimisesta saa irti vaikka mitä. Juhlat ovat tulossa. Katsokaa itse! Me yritämme täällä tehdä siitä teille ymmärrettävää ja mielenkiintoista. Pyydän anteeksi jo etukäteen niitä protokollaosuuksia. Niistä ei voi luistaa. Ei edes liukkaissa talvikeleissä.
Hollantilaiset ovat hiljentyneet! On siis joko keskiyö tai sitten joku heitti tiskijukan altaaseen. Aika palata töihin. Tästä alkaa "last 8 working days". Спокойной ночи!

15. helmi, 2014