Ryokankausi avattu. Karanteenipäivä 0.

Takana hieman koetteleva matkapäivä. Mitä pitäisi muistaa lähtöselvityksessä siinä tiskillä asioidessa? Ensinnäkin istumapaikan sijainti, jos saa valita. Valitseeko ikkunapaikan vai käytäväpaikan. Kukaan ei juuri halua sitä keskipaikkaa, mutta jonkunhan siinäkin pitää istua. Ryhmämme lensi Tokioon Frankfurtin kautta, joten strategian pitäisi toimia molemmilla etapeilla. Minun tapauksessani kuvioihin astui herrasmies El Salvadorista. Mutta ei mennä asioiden edelle!

Henkilökohtaisesti en tiedä epämukavampaa ja ahdistavampaa matkustusmuotoa kuin lentäminen. Tiedän, tässä tapauksessa ei oikein muita mahdollisuuksia olisi ellei haluaisi lähteä rahtialuksella kiertämään valtameria tai junalla Siperian halki. Lentoyhtiöiden palvelut ovat mitä ovat. Lufthansa tarjosi ilmaiseksi pullon vettä ja yhden suklaapalan. Loput “kylmät herkut” sai ostaa. Ensimmäisen etapin pituus oli yli 3 tuntia, mutta pisin oli vielä tulossa.

Frankfurt - Tokyo lento kestää yli 10 tuntia ja mitä sillä saa? 2 pulloa vettä, yhden aterian ja yhden aamiaisen. Kovin vaatimattomat, sanoisin. Tämä kun höystetään olemattomalla yöunella, joten saanen esitellä känkkäränkkäversion Heidistä.

Tähän astuu kuvioon mukaan nimittän El Salvadorilainen ystävällinen vierustoveri, koneen tärisevät ikkunaruudut ja erittäin kuoppainen 10 tuntia. Perunapellolla ajeleminenkin olisi ollut sileämpää menoa! Salvadorilainen mainitaan tässä siksi, että hän osasi kuorsata äänekkäästi juuri sillä hetkellä kun luulin vaipuvani horrokseen. Todella lahjakas tyyppi.

Minut sitten herätettiin sen 30 minuutin unen jälkeen aamiaiselle, jonka jälkeen olin luvalla sanoen närkästynyt. Olisiko mahdollista esitellä jo lennon alussa matkustamon suunnitelma, eli milloin jaetaan ruoat, milloin pyydetään laskemaan ikkunasuojat ja milloin on tarkoitus nukkua?

Ja se paikan valinta. Ikkuna- vai käytäväpaikka. Montako kertaa kehtaan heittää molemmat vierustoverini penkiltään, jotta kävisin naistenhuoneessa? Siinä vasta kysymys. Käytäväpaikan hankaluutena on taas alituiseen ramppaavat emot ja janoiset kansalaiset. Tulin tällä matkalla siihen tulokseen, että keskimmäisellä paikalla vallitsee suurin anarkia! Saa levittäytyä, koska muuten ei olisi tilaa. Voi juosta edestakaisin vessassa kuin aropupu koskaa häiritsee vain yhtä. Ja voi sen lisäksi kuorsata, koska kumpikaan vierustoveri ei kehtaa tökkiä hereille. Ikkunapaikalla oleva saattoi tosin kuorsata yhtä äänekkäästi, jos hän olisi ehtinyt nukahtaa kunnolla...

Yksi pieni toivomus olisi vielä - saisinko sellaiset kuulutukset josta saisi selvää? Onneksi kuulutukset tulivat neljällä kielellä, joista yhdistettynä sai jotain tolkkua. Tai no oikestaan vain kolmesta kielestä sai, sillä japanin kieli on sattuneesta syystä meikäläiselle yhtä konsonanttimongerrusta. Koneesta ulosmeno meni hallitusti omissa vuoroissa, transitmatkustajat ensin, sen jälkeen paikalliset ja viimeiseksi Olympialaisporukka. Ja meitähän riitti. Boeing 747 oli nimittäin täynnä. 

Maahantuloprosessi Tokion Hanedan kentällä oli sitten seuraava koettelemus. Kaiken kaikkiaan vietimme selvityksessä 4 tuntia, jonka aikana näytimme papereitamme ainakin miljoona kertaa ja meiltä kysyttiin samoja asioita noin triljoona kertaa. Lyhyesti - täällä käydään myös maahantuloprosessin olympialaisia. 

Kolmas koronatesti oli odotetusti negatiivinen, joten negatiivisuusaste taisi olla noin 10 potenssiin sata siinä vaiheessa kun bussi ei vienytkään meitä suoraan hotellin sisäänkäynnin eteen vaan jätti meidät korttelin päähän, matkalaukkuineen. 

Tässä vaiheessa olin ollut matkoilla yhteensä 33 tuntia, noin puolen tunnin kämäisellä unimyssyllä. Känkkäränkkäaste: korkea.

Sain puhuttuani itselleni alhaisimman mahdollisen asuinkerroksen joka oli 15 kerros. Joten hissit pliis - toimikaa paremmin kuin Sotchin sisarukset! Hotellihuoneelle kuitenkin 12 pistettä ja papukaijamerkki. Eiköhän tästäkin riitä vielä kerrottavaa myöhemmin. Ensikommentteina japanilaiset erikoisuudet: WC ja sänky. Sänky on japanilaisittain pehmeä, eli eurooppalaiselle kova, mutta pienet 5 minuter nokkikset venyivät tunniksi. WC on sitten oma luku sinänsä.

Koska asumme maailman vilkkaimman rautatieaseman nurkilla Shinjukussa, elämää ympärillä riittää. Pilvenpiirtäjien seasta kuuluu jatkuva Dodeskaden. Hotellista pääsee ulos 15 minuutiksi vastapäiseen 7 Eleveniin vain silloin jos hotellissa ei ole ruokatarjoilua, eli tänään, koska ruokailu lopetettiin poikkeuksellisesti jo 19.30. Ulospääsyajat on kirjattava viranomaisille eli meistä pidetään hyvää huolta!

Illan kohokohta meinasi olla Kirin ja ranskalaiset perunat, kunnes hiffasin kylpyammeen ja vihreän teen. Joten kehitin itselleni yhden hengen Ryokanin. Jo elämä helpottui! Hyvän tuulen kruunasi myös ajatus siitä miten jotkut kanssamatkustajistani mahtuisi siihen ammeeseen ja miltä he näyttävät yukata-kylpytakeissa. Ja sillä mielellä on hyvä päättää päivän, tai itse asiassa kahden päivän seikkailut työmatkailun ihmemaassa. 

Huomenna ensimmäinen työpäivä. 

 

Linkit: Kurosawan elokuvasta Dodeskaden https://www.youtube.com/watch?v=JiUgFT8DAR8

Ryokan https://en.wikipedia.org/wiki/Ryokan_(inn)

Shinjuku https://fi.wikipedia.org/wiki/Shinjuku

 

Kommentit

15.07.2021 12:57

Ba

Bravo Heidi! Härlig text. Tsemppiä och vi ser fram emot mera ...

15.07.2021 07:16

Annika Järvinen

Voi juku! Ei kun... Shinjuku! On muuten hyvä kikka tuo jonkun henkilön mielikuvittelu johonkin tilanteeseen. ( Itse kuvittelen esim. eräänkin puolueen pj:n vaihtamaan vaippoja ja pesemään pyllyjä.)

15.07.2021 06:09

Ilona Laurikainen

Työmatkailu on kestävyyslaji, lentomatkasi kuulostaa aika ikävältä. Itse lensin aikanaan Finnairin ekoilla lennoilla Nagoyaan, kun olin menossa kuvausmatkalle Vladivostokiin. Oikean vanhan ajan lento.